Uusi kiuas

Ei pelkästään AKS:n voimallisen saunomisen vaan myös muiden osakuntalaisten innokkaan käytön vuoksi vanha kiuas oli tiensä lopussa. Jo aiemmin siitä jouduttiin poistamaan yksi kolmesta vastuksesta, joka oli sulanut poikki. Kiuas siis toimi 2/3 teholla.

AKS selvitteli kiuasasiaa, ja totesi että Kastor Inferno I on Liisankadulle sopiva kiuas. Siinä on monia edistyksellisiä ratkaisuja mm. vastusten toiminnassa:

Liisankadun saunan koko on noin 12 m3, mutta lasisen ikkunan ja oven vuoksi siihen on lisättävä 2*3 m3. Tämä tarkoittaa sitä, että kiukaan olisi oltava vähintään 10 kW teholtaan.

Kiukaan hinnaksi asennuksineen ja kivineen tuli noin 2960 mk, josta AKS maksoi puolet, toisen puolen hoitivat osakunnat.

Kivet

Kiviksi valitsimme sekoituksen vuolukiveä ja keraamisiä kiviä.. Tämä yhdistelmä antaa hyvin pehmeät löylyt, ehkäpä jopa liiankin...

Kesällä 1997 vaihdoimme kivet pelkästään keraamisiin kiviin, ja tämä näyttäisi olevan sopiva kivilaji. Löylyssä on nyt hieman iskuakin, vaikkakin ne ovat edelleen hyvin pehmeät. Lisäksi sauna lämpenee entistä nopeammin, reilusti alle puolessa tunnissa käyttökuntoon.

Keräys

AKS:n vuosipäivänä järjestetty keräys tuotti mukavasti tulosta: Lahjoittajat
LahjoittajaSumma
Jaana Reiju100 mk
Mikko Makkonen100 mk
Reima Palonen20 mk
Mika Härmä20 mk
Ari Kärkönen100 mk
Risto I. Pappinen200 mk
Seppo Heikura100 mk
Jyri Jämsä100 mk
Petri Pakarinen20 mk
Pasi Lintunen100 mk
Jukka Mäkelä100 mk
O-P Pietiläinen20 mk
Arto Ahola20 mk
Ari Teräväinen50 mk
Yht.1050 mk
Lisää lahjoituksia otetaan edelleen vastaan!
19.8.1997 jyri.jamsa@helsinki.fi