Akateeminen Kiuas-Seura

vietti perustamisensa 7-vuotisjuhlaa 19.9.1998. Ennen juhlallisuuksien alkua AKS:n varsinaiset jäsenet kokoontuivat AKS r.y.:n perustavaan kokoukseen, jossa päätettiin hakea rekisteröintiä sekä valittiin hallitus: puheenjohtaja Jyri Jämsä, varapj. Risto Pappinen sekä taloudenhoitaja Ari Teräväinen. Hallituksen ulkopuolelta sihteeriksi kutsuttiin Ari Kärkönen.

Juhlallisuudet alkoivat Liisankadulla kello 16.00 alkumoukun myötä. Tällä kertaa olimme vaihdoimme väriä, Sinisestä Punaiseen. Saunomista ja kiuasmakkaran merkeissä ohjelma jatkui kello 19 asti, jonka jälkeen siirrymme pikkuhiljaa ravintola Zinnkelleriin juhlaillallisen pariin. Juhlaillallisen aikana AKS:n Kokelaskuoro esitti reippaita sävelmiä. Lisäksi kuulimme esitelmän kuluneesta vuodesta, jonka piti varapuheenjohtaja Pappinen.

Vuosipäivänä AKS valitsee ja ylentää jäseniä, kuten säännöissä määrätään.

Vuosipäivänä valitiin uudeksi ehdokasjäseneksi

ja uusiksi kokelasjäseniksi:

Tarkemmat perustelut valinnoille.